Olen tuntenut Eija Nivalan vuosituhannen vaihteesta saakka. Olin silloin sotaa käyvässä Angolassa, Shangalalan lähetysasemalla peruskoulun opettajan sijaisena. Oppilaani olivat työntekijöiden lapsia ja vapaa-ajalla joukkoomme liittyi myös paikallisia lapsia.
Eija ja Juha Nivala asuivat ja työskentelivät asemalla. Eija oli seurakunnan työntekijä, ja Juha piti opetuspuutarhaa. Opetin siis myös Nivalan kahta lasta ja välillä kolmattakin, kolmevuotiasta Oskaria, joka väkisin tuli ”eskariin”. Nuorin Nivaloitten lapsista syntyi myöhemmin jollakin parkkipaikalla matkalla sairaalaan.
Seurasin hyvin läheltä aseman erilaisissa ammateissa toimivien lähetystyöntekijöiden elämää. Huomasin, että nykyaikainen lähetystyö ei todellakaan ole mitään puskissa saarnaamista, vaan monenlaista opettamista, sairaanhoitoa, sosiaalityötä, rakentamista, viljelemistä ja eläintenhoitoa.
Varhaisesta aamusta myöhään iltaan Nivaloillakin ramppasi monenmoista väkeä asioimassa. Oli puutarhan väkeä, oppilaita, seurakunnan väkeä, kyläläisiä, klinikan väkeä jne. Kaikkia kohdeltiin ystävällisesti, apua annettiin, vointeja ja kuulumisia kyseltiin. Taudit, käärmeet, muut myrkkyotukset, termiitit, malariasääsket, kapinalliset, aids-ongelmat, salamat, varkaat yms. olivat riesana. Kaikille riitti lohdutusta, lainavälineitä, ohjeita ja neuvoja, ruokaa, opetusta ja taloudellistakin apua – mitä vain haettiin.
Asustin pestini ajan aseman vierastalossa. Sinne Eija tuli usein myöhemmin illalla valmistelemaan seuraavan päivän läksyjä, kun taas agregaattisähköt sattuivat riittämään. Tunnit, puheet ja ”dogmatiikat” piti kääntää suomen kielestä portugaliksi, kwanjamaksi, osidongoksi tms. ja välillä englanniksikin. Tavallisena biologianopettajana ihmettelin moista urakkaa perheen, sosiaalisen elämän ja päivätyön jälkeen. Kaikki tapahtui määrätietoisesti, kärsivällisesti ja hyväntuulisesti. ”Apua!” ajattelin. Onneksi oli Juha lukemassa iltatarinoita lapsille ja Helmi-apulainen, joka jalkapatikassa jostain kaukaa savannilta tuli välillä tiskaamaan ym. puuhaamaan, kun maataloustöiltä, vedenkannolta ja puiden keräämiseltä ehti.
Aikuiset hoitivat velvollisuuksiaan aamusta iltaan. Shangalalan aseman lapsilla ei luonnollisestikaan ollut mitään lasten tavanomaisia harkkoja ja harrastuksia, joten päätimme perustaa Lähetysseuran perinteisen lähetyslapsiharrastuksen, partion. Lapset muodostivatkin sitten reippaan Gekko-vartion. Tarpeelliset rekvisiitat tilattiin Suomesta.
Muistan Eijan puheen partiomme perustamisjuhlassa. Puhe oli viisas, kannustava ja opettavainen myös meille paikalla olleille aikuisille. Puhe kertoi myös partioihanteista. Myöhemmin olen monet kerrat ajatellut, että myös Eija toteuttaa elämässään ja lukuisissa vaativissa tehtävissään näitä partioihanteita, vaikka partio-osallistumisen perheessä hoitaakin Juha.
- Eija kunnioittaa toista ihmistä riippumatta siitä, millainen, mistä lähtöisin tai minkä ikäinen hän on.
- Eija rakastaa luontoa ja haluaa suojella ympäristöä. Hän on kaikissa tekemisissään luotettava.
- Eija on rakentanut vuosikausia ystävyyttä yli rajojen ja tuntenut vastuunsa sekä tarttunut toimeen. Hän on monet kerrat toiminut ihailtavan rohkeasti ja pelottomasti hoitaessaan jotakin vaativaa, yhteistä asiaa. Sanoisin jopa, että tämä ehdokkuuskin on osoitus tästä velvollisuudentunnosta.
- Eija on hienolla tavalla ja monipuolisesti kehittänyt itseään ihmisenä ja etsinyt elämän totuutta. Tämänhän me voimme todeta, kun kuuntelemme hänen hienoja puheitaan ja saarnojaan.
Kaikki nämä edellä luetellut hienot ihanteet toteutuvat tässä edustajaehdokkaassamme niin selkeästi kuin nyt ihmisessä yleensä voi. Voin vilpittömästi kannattaa Eijan valitsemista eduskuntaan, koska tiedän hänen varman, pelottoman ja vastuuntuntoisen tapansa hoitaa yhteisiä asioita.
Ulla-Maija Lumme, Liminka
Biologian ja maantieteen lehtori evp.