Tein vaalikoneen. Tuloksista ei sen enempää, mutta aika monessa kysymyksessä laitettiin vastakkain erilaisten palveluiden lopettaminen ja lisälainan ottaminen.
Valtion velkaantuminen näyttää olevan keskustelun pääaihe, kaikki muu jää siinä keskustelussa sivuosaan. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että velkaantuminen on saatava kuriin. Keinoista yksimielisyys onkin sitten kauempana. Ääripäät ovat toisaalta palveluiden raju leikkaaminen ja toisaalta veroasteen merkittävä korottaminen. Välille mahtuu toki monenlaisia kompromisseja.
Sopivasti vaalikeskusteluun saatiin mukaan myös koulutus. Suomalainen koulutus on kriisissä. Tähän kriisiin tärkeimpänä apuna tuntuu olevan resurssien lisääminen, eli selkokielellä raha. Yksimielisyys vaikuttaa olevan myös siitä, että koulutus on suomalaisen hyvinvointivaltion kruununjalokivi, josta on pidettävä kiinni. Suomalaisen järjestelmän ylpeydenaihe on pitkään ollut se, että Suomessa jokaisella on mahdollisuus koulutukseen – eikä vain peruskoulutukseen, vaan aivan mihin saakka vain.
Sen sijaan pienempään rooliin keskustelussa on tilastojen mukaan jäänyt ilmastonmuutos. Ja kuitenkin, ilmastonmuutos ei ole hävinnyt mihinkään, eikä hiilipäästöjen ongelmaa ole saatu ratkaistua sanoja pidemmälle. Koronavuosien jälkeen hiilidioksidipäästöt ovat jälleen kasvussa.
Vielä pienempään rooliin keskustelussa ovat jääneet kansainvälisyysasiat. Työperäisen maahanmuuton tarpeen hyväksyvät sentään ainakin lähes kaikki puolueet, mutta pakolaisasiat ja kehitysyhteistyö mainitaan yleisesti vain leikkauspuheissa.
Leikkauspuheissa korostetaan aika usein sitä, että leikkaukset eivät saisi kohdistua kaikkein vähävaraisimpiin. Se onkin ymmärrettävää, koska Suomessakin on niitä, joiden rahat eivät riitä edes perusasioihin. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että pakolaisiin ja kehitysyhteistyöhön kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat maailman köyhimpiin ihmisiin.
Kun mennään tähän keskusteluun, asiat nivoutuvatkin yhteen. Pakolaisuuden taustalla ovat usein muutkin syyt kuin väkivalta. Jos esimerkiksi Tansanian Kishapun alueella sademäärät putoavat ilmastonmuutoksen takia aiemmasta, tilanne on vakava. Aiemmin keskimäärin kahtena vuotena kymmenestä sademäärä on riittänyt normaaliin viljelemiseen. Jos sateet vähenevät tästäkin, vaihtoehdot ovat vähissä. Alueen noin miljoona ihmistä ovat valintojen edessä. Yksi valinta on muuttaa muualle.
Toinenkin vaihtoehto on olemassa. Koulutuksen ja vaikkapa pienyrittäjyyden kautta ihmiset voivat saada muutakin toimeentuloa kuin vain viljelyn. Ihmisiä voidaan myös kouluttaa kuivuutta kestävien viljelykasvien viljelyyn. Alueella on myös edistetty metsittämistä, millä on todetustikin vaikutusta alueen mikroilmastoon.
Kun esimerkiksi Felmin kehitysyhteistyövaroja leikattiin vajaa vuosikymmen sitten noin kolmella miljoonalla eurolla, se vaikutti noin neljännesmiljoonan köyhän ihmisen elämään. Jos Suomen kehitystyhteistyön varoja taas joudutaan leikkaamaan, kuinka moni ihminen joutuu jättämään asuinalueensa ja lähtemään vaaralliselle matkalle Eurooppaan? Kysymykseni onkin, onko meillä varaa leikata kehitysyhteistyöstä?
Pekka Härkönen, Sievi
rehtori, Raudaskylän kristillinen opisto