Mauri Takalo-Kippola – Kotimainen ruoantuotanto on tärkeä osa huoltovarmuutta ja Toivon Suomea

Yhteiskunnan huoltovarmuuteen kuuluu kiinteänä osana kotimainen ruoka. Kotimaisen ruoan omavaraisuuden merkitys on viime aikoina korostunut Venäjän käynnistämän sodan jatkuttua Ukrainassa nyt jo vuoden. Samaan aikaan meillä ruoantuotannon kannattavuus on ratkaisevasti heikentynyt. Syynä siihen ovat rajusti kohonneet tuotantokustannukset ja tuotteista saatavat alhaiset hinnat.

Ruokaomavaraisuudesta on huolehdittava aivan yhtä hyvin kuin puolustuksesta. Maatalouden kyky tuottaa omaa ruokaa riittävästi ja kannattavasti on vaarantumassa. Yhteiskunnan täytyykin tukea ruoantuotantoa, jotta huoltovarmuus pysyy hyvällä tasolla ja myös nuoret uudet yrittäjät uskaltavat ryhtyä jatkamaan ruoantuotantoa ja turvaamaan tärkeää huoltovarmuutta.

Suomalaisen elintarviketeollisuuden käyttämistä raaka-aineista on kotimaista alkupeää noin 80 %. Suomalaiset viljelijät pystyvät huolehtimaan kotimaisen ruoan riittävyydestä, jos heille annetaan siihen taloudelliset mahdollisuudet. Kotimaista tuotantoa pystytään myös lisäämään niin, että ruoan lisääntyvä vienti olisi mahdollista, mutta se edellyttää suomalaisyrityksiltä ja koko kansakunnalta yhteisiä laaja-alaisia vientiponnistuksia. Niissä voisi olla oma vahva roolinsa myös kaupan keskusliikkeillä. Siltä suunnalta kuullut mielipiteet kertovat, että tukea vientiponnistuksille olisi tarjolla.

Vuonna 2021 ruoan tuonti Suomeen oli noin 4,5 miljardia euroa ja vastaavasti vienti 1,8 miljardia. Arvonlisäystä maatalous ja elintarviketeollisuus tuottivat vuonna 2020 Suomen kansantalouteen runsaat 2,2 miljardia, eli 4,9 %. Huoltovarmuuden lisäksi kotimaisella ruoan tuotannolla on vahvasti työllisyysastetta ylläpitävä vaikutus, kun kansakuntana etsimme keinoja vastata näkyvissä oleviin tulevaisuuden talous- ym. haasteisiin. Koko ruokaketju eli maatalous, elintarviketeollisuus, elintarvikekauppa ja ravitsemuspalvelut
työllistävät noin 340 000 henkeä. Joka kahdeksas työpaikka Suomessa on siis ruokaketjussa ja jokainen työpaikka, jonka pystymme itse varmistamaan on tarpeen. Voidaan perustellusti todeta, että oma ruoantuotanto on monella tapaa myös vahvistamassa Toivon Suomea.

Mauri Takalo-Kippola, Ylivieska
Agrologi, MKT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *