Tuulahdus merelliseltä Kalajoelta – eri tapahtumakenttien näyttämöltä.
Kalajoki on elinvoimainen ja ennakkoluuloton edelläkävijä usealla saralla. Elinkeinot ja palvelut ovat monipuoliset ja osaamista löytyy usealla eri sektorilla. Viisaasti toteutettu kiertotalous, vastuullisuus ja vihreä siirtymä ovat nykypäivänä keskiössä, ja tämän päivän päätökset luovat tulevaisuutta tuleville sukupolville. Kalajoella tuulee usein lempeästi, mutta tuulestakin saamme energiaa koko maakunnalle 100 tuulimyllyn voimalla.
Laadukas ympäristöalan elinkeinomme on saanut tummia pilviä kunnallisen jätehuoltotoimijan pyrkiessä sekoittamaan vapaan markkinatalouden kilpailua elinkeinon puolelle. Kunnallinen toimija vääristää alan kilpailua toimiessaan kunnallisin varoin muiden toimiessa yksityisen rahoituksen turvin. Alueen päättäjiltä toivon tietoisuutta kilpailua sekoittavasta tilanteesta ja rohkeaa kannanottoa yksityisen elinkeinoelämän puolesta.
Ympäristöalan kehittyminen ja kehittäminen ovat kiinni uusista innovaatioista ja alan yrittäjistä. Tässä ajassa on rakennettava kestäviä yhteisen tulevaisuutemme ratkaisuja. Yritysten merkitys yhteiskunnan menestyksen rakentajina ja tekijöinä on merkittävä. Kasvu ja elinvoima tulee rakentaa kestävällä pohjalle.
Kalajoen kaupunki ja Kalajoen seurakunta täyttävät yhdessä vuonna 2025 hienot 500 vuotta. Juhlavuosi tulee tempaamaan mukaansa monine eri tapahtumineen ja luo meille koko kaupunkiin yhteisöllisyyden ja tekemisen meiningin. Toivottavasti pääset osallistumaan yhteisiin juhliimme merelliseen kaupunkiimme.
Tukekaamme paikallista ja maakunnallista osaamista ja edunvalvontaa. Meidän kaikkien toive on, että saamme edustajan alueeltamme Arkadianmäelle.
Rakentavin terveisin,
Mari Niemelä, Kalajoki
Yrittäjä