Pohjois-Pohjanmaan liiton järjestämässä hyvinvointifoorumissa Ylivieskassa on 19.10.2019 osapuolten kesken allekirjoitettu hyvinvointisopimus, johon maakunnan hyvinvointikäsitys on kirjoitettu seuraavasti:
”Minä, pohjoispohjalainen ihminen, voin hyvin silloin, kun koen eläväni hyvää arkea ja mielekästä elämää. Hyvinvointiini vaikuttavat jokapäiväiset arjen tarpeeni, askareeni, yhteisöni ja ympäristöt, joissa elän ja toimin. Toimintani ja arjen valintani vaikuttavat omaan, läheisteni ja tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Toivon tulevani kuulluksi, nähdyksi, hyväksytyksi ja ymmärretyksi ihmisenä enkä yksittäisten tarpeideni kautta.”
Etenkin tuo viimeinen lause on mielestäni vahvasti alleviivattava: itsemääräämisoikeus ja kuulluksi tuleminen ovat eittämättä elämänkaaren loppuvaiheissakin vanhenevan ihmisen hyvän elämän edellytyksiä.
Suomen väestörakenne on muuttumassa nopeasti: Tilastokeskuksen ennusteen mukaan jo alkavan uuden vaalikauden aikana 70 vuotta täyttäneen väestön osuus väkiluvusta kasvaa yli 14 prosentilla. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa kasvuluku on hieman koko maata alhaisempi, mutta kuntakohtaiset erot ovat suuret, mikä puolestaan vaikuttaa kuntien erilaisiin palvelutarpeisiin ja luonnollisesti myös kustannuksiin. Ikääntyminen sinänsä ei ole ongelma, eikä nousevasta elinajanodotteesta voida suoraan johtaa palvelutarpeiden lisääntymistä. Nykyiset yli 70-vuotiaat elävät pääosin terveinä ja toimintakykyisinä vielä pitkään.
Yksinasuvia yli 75-vuotiaita on Pohjois-Pohjanmaalla liki 43 prosenttia vastaavasta ikäryhmästä – Ylivieskassa yksinasuvia vastaavasta ikäryhmästä on jo peräti 54,5 prosenttia (lähde: Sotka-tietokanta). Yksinasumisen haasteena on yksinäisyyden kokeminen, jota voidaan ehkäistä mm. erilaisten vapaaehtoisjärjestöjen toiminnan kautta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) palvelujen järjestämissuunnitelman yksi tavoite on, että ikäihminen pystyy elämään ja asumaan kotona toimintakuntoisena ja turvallisessa ympäristössä. Tuo tavoite sinänsä on helppo hyväksyä, mutta mitä tapahtuu, kun toimintakyky akuutisti heikkenee? Niin kauan, kun muisti pelaa ja toimintakyky muutoinkin mahdollistaa itsenäisen elämisen omassa kodissa, edellytykset kotona asumiselle täyttyvät. Kuitenkin – yksinelävien ikäihmisten yksinäisyyden kokemukset voivat vaikuttaa jopa terveydentilaan. Äkillinen terveyden tai toimintakyvyn muutos on puolestaan seikka, johon paljon hehkutetusta digitalisaatiostakaan tuskin on riittävästi apua. Sekin on selvää, että yksinelävien mahdollisuus esim. omaishoitajan apuun on hyvin rajallista tai peräti mahdotonta.
Pohteen järjestämissuunnitelmassa esitetty merkittävä tavoite on yhtäältä vähentää raskasta palveluasumista ja samalla lisätä palvelurakenteesta uupuvaa yhteisöllisen asumisen määrää. Mitä mainittu yhteisöllinen asuminen tässä yhteydessä tarkoittaa? Mitä on yhteisöllisyys? Perinteisesti ihmiset mieltävät yhteisöksi perheen, suvun, kylän ja heimon. Kaupungistumisen myötä persoonattomuus on lisääntynyt. Monet ovat kadottaneet yhteisöllisyyden tunteen.
Yhteisöllisyyttä syntyy tämän päivän yhteiskunnassa esim. yhteisten harrastusten, yhteisen ajattelutavan tai toiminnan piirissä. (ks. https://www.sitra.fi/aiheet/yhteisollisyys/#ajankohtaista). Jokaisella ihmisellä tosin on yhteisöllisyydestä oma käsityksensä. Yhteisöllisyys voi tarkoittaa jotakin uutta, joka syntyy sujuvasta yhdessä tekemisestä ja toimimisesta. Yhteisöjä muodostavat erilaiset vapaaehtoisjärjestöt mm. urheilun ja erilaisen muun harrastustoiminnan piirissä.
Ns. kolmatta sektoria kaivataan julkisten toimijoiden velvoitteita täydentämään. Kolmannen sektorin toimijoiden tunnuspiirteitä ovat voittoa tavoittelematon talous ja organisaatioiden tai ryhmien sosiaaliset tavoitteet. Kolmannen sektorin toimijoita ovat muun muassa yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt. Kyseisten organisaatioiden perustana ovat yhteiskunnallinen tai eettinen tavoite ja demokraattisuus. Useat yhdistykset ovat ottaneet paikkansa esim. ikäihmisten hyvinvoinnin edistäjinä tavoitteinaan mm. osallistaminen toimintaan vapaaehtoistyötä tekemällä, vertaistuki ja yksinäisyyden kokemuksen vähentäminen sosiaalisten kontaktien kautta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen, jolta yhdistykset ovat voineet hakea avustusta toimintansa organisointiin. Toivoa sopii, että tuon instituution yhdistyksille tuiki tärkeät avustuksenantomahdollisuudet säilyvät tulevaisuudessakin!
Vielä 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuoliskolla monet työnantajat järjestivät työntekijöilleen työsuhdeasuntoja ja eritoten nuorille työntekijöilleen kimppa-asumista, mistä itsellänikin on hyvät nuoruusvuosien kokemukset. Paikkakunnan ja työpaikan vaihto sujui mutkattomasti, kun tiedossa oli työn lisäksi asunto. Työkaverien kanssa asuminen saman katon alla täytti yhteisöllisyyden vaatimukset. Asumismuoto sopi mainiosti työelämässä ensiaskeleitaan ottaneen elämänvaiheeseen, jossa työnteko ja opiskelu vuorottelivat.
Tänä päivänä selvittelyjen ja puheiden aiheena on senioritalojen rakentamistarve. Alustavia suunnitelmia useilla paikkakunnilla on, mutta rakentamisen toteuttajia ja rahoittajia näyttää kuitenkin puuttuvan. Olisiko osuuskuntamuotoinen rakennuttamisen toteutus järkevää ikääntyvien yhteisöllisen elämän ja asumismuodon näkökulmasta? Asuntomarkkinat toimivat omalla logiikallaan. Osakeyhtiömuotoisen talon osakkuuteen tarvitaan pääomaa, jota ei nykyisten korkeiden rakentamiskustannusten vallitessa esim. vanhan omakotitalon myyntituloista riittävästi synny. Tämä osaltaan varmasti rajoittaa sitoutumista nk. ”kovan rahan” rakennushankkeisiin, vaikka rakentamisen tavoitteena olisikin ikääntyvien tarpeen mukainen yhteisöllinen asuminen.
Joka tapauksessa: vuonna 2021 edesmenneen Pekka Juhani Maijasen, Pave Maijasena tunnetun muusikon, vuonna 1981 riimittelemän Pidä huolta -kappaleen sanoitus havahduttaa yhä ajankohtaisuudellaan. Riimin ”Muista, vanhukset ei kuulu vanhainkotiin” allekirjoitan täysin: käsitykseni mukaan perinteisissä laitosmaisissa vanhainkodeissa (nykyisin tehostetun palveluasumisen yksiköissä) ihmisen itsemääräämisoikeus ja persoona helposti unohdetaan, kun laitosorganisaatio päivittäin toteuttaa omaa järjestelmäänsä. Laissa säädetty hoitajamitoituskaan ei tätä asiaa paranna, vaikka ns. käsipareja hoitotyöhön saataisiin lisää. Mielekkääksi elämäänsä sängyssä vuorokaudet ympäriinsä makaava ikäihminen mielestäni tuskin kokee, olipa hän sitten tehostetun palveluasumisen tai kotihoidon piirissä.
Pohteen palvelujen järjestämissuunnitelmassa päätavoite on, että ikäihminen pystyy elämään ja asumaan kotona mahdollisimman toimintakykyisenä ja turvallisessa ympäristössä pitkään ja hän pystyy ylläpitämään mahdollisimman itsenäisesti terveyttään ja hyvinvointiaan. Tavoitepeittävyytenä on, että +75-vuotiaista kotona asuu 94 %. Tavoite sinänsä on oikeansuuntainen, mutta realiteetit kunnista kertovat muuta: mielestäni kotona yksin asuvan, liikunta- ja muun toimintakykynsä osaksikaan menettäneen henkilön pitäminen ensisijaisesti kotihoidon piirissä merkitsee hienoista hoidon peittävyystavoitteista huolimatta samaa kuin heitteillejättö, vaikka hoitajat kävisivät kodissa useasti vuorokauden aikana.
Ennaltaehkäisevää toimintaa pidetään tärkeänä. Vanhusikäisille sitä voisi olla paitsi yhteisöjen järjestämät ikäihmisten kohtaamispaikat ja harrastustoiminta, myös tarpeellinen vanhusneuvolatoiminta. Joissakin kunnissa po. neuvolatoiminnasta on vuosien ajalta myönteisiä kokemuksia. Monista maakunnan kunnista tuo palvelu valitettavasti puuttuu. Kuntien tehtäviin kuuluu kuntalaissa (10.4.2015/410) säädetyllä tavalla edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kunta ei kuitenkaan voi lain velvoittamana taata yksilön hyvinvointia. Siksipä jokaisen kannattaa pitää ohjenuoranaan iän karttuessakin Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleen alkusäkeitä. Ensisijaisesti syytä on siis pitää huolta itsestä ja läheisistä: ”Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii. Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvi. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.”
Olisikohan tuossa Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleessa avaisanoja hyvän elämän edellytyksiin vielä vanhuudessakin…
Kerttu Illikainen, Ylivieska
HM, eläkeläinen, yhdistysaktiivi