Julkisen sektorin rahoitus on suurten muutosten edessä. Tuleva maan hallitus joutuu hallituskaudella linjaamaan, miten julkisen sektorin rahoitus tulevaisuudessa hoidetaan. Tämä tarkoittaa etenkin juuri alkaneiden hyvinvointialueiden ja toki myös kuntien rahoitusta valtionosuuksilla. Rahoitus koostuu pitkäaikaisesta rahoituksesta, eli lainarahasta hyvinvointialueiden investointien rahoitukseen, ja toimintamenojen rahoituksesta, joka muodostuu lähinnä valtionosuuksista hyvinvointialueille ja kunnille. Keskeinen kysymys hyvinvointialueiden pitkäaikaisessa rahoituksessa on verotusoikeus. Mikäli hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta, niin tämä vaikuttaa keskeisesti investointien lainarahoituksen saantiin. Verotusoikeus, joka on toistaiseksi vain kunnilla, […]
Kategoria: Vieraskynä
Kaija-Maija Perkkiö – Voimat yhteen ja Eija eduskuntaan
Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2019 Kalajokilaakso sai pitää kaksi edustajan paikkaa Keskustan heikosta vaalimenestyksestä huolimatta. Juha Pylvään koko vaalipiirin alueelta keräämä äänimäärä oli 6100, ja yksistään Ylivieskan seutukunnan alueelta ääniä kertyi 4161. Valtiopäiväneuvos, kansanedustaja Kalevi Mattilan manttelinperijänänä Juha ehti kahden vaalikauden aikana saada aikaan paljon hyvää alueen kuntien eteen. Se on ollut seutulaisten asioiden hoitoa, työtä, rahaa, elinvoimaa ja hyvinvointia. Toisinkin päin, Juha toi tietoa myös tänne vinkkeinä, miten olisi hyvä toimia. Kiitos Juha! Ilmoitettuasi, ettet […]
